Tästä kakusta puuttuvat kaikki eläinperäiset ainekset, kuten kananmunat ja maitotuotteet. Jauhona on käytetty kookosjauhoa, joten kakku on myös gluteeniton. Sanoisin tätä kuivakakuksi, mutta banaani ja kookosöljy tekevät kakusta niin kostean ja mehukkaan, että ei sitä oikein kuivakakuksi voi kutsua.
Ohje
Vuoan voiteluun ja jauhottamiseen
- kasvismargariinia (esim. Sininen Keiju)
- kookoshiutaleita
Taikina
- 2 isoa banaania
- 1 dl sokeria
- 1,5 dl kookosöljyä sulatettuna
- 2,5 dl kookosjauhoja
- 1 tl leivinjauhetta
- 1 tl ruokasoodaa
- 0,5 tl vaniljajauhetta
- 1 tl kanelijauhetta
- 1 tl inkiväärijauhetta
Koristeluun
- tomusokeria
Valmistele ensin pienehkö (halkaisija n. 20 cm tai vähän vähemmän) irtopohjavuoka voitelemalla kasvismargariinilla ja jauhottamalla kookoshiutaleilla. Soseuta banaanit haarukalla. Sekoita kulhossa kookosjauhot, kaneli, inkivääri, leivinjauhe, ruokasooda ja vanilja. Lisää sitten kuivien ainesten joukkoon banaani, sokeri ja kookosöljy. Sekoita tasaiseksi. Paista 175 asteessa uunin keskitasolla 20-25 minuuttia, kunnes kakku on saanut jonkin verran väriä, eikä enää hylly heilutettaessa.
Blogini lukijat tietävätkin jo varmaan, että korjaan kaikkien rumien leivonnaisten ulkonäön tomusokerilla. Ei tämä kakku nyt mikään rumilus ole, mutta tomusokerihunnun alla kuitenkin huomattavasti houkuttelevampi.